Juupajoella on koko Pirkanmaan alin työttömyysaste. Ely-keskuksen toukokuun työllisyyskatsauksen mukaan Juupajoen.

Titanik-galleria aukeaa tänään yleisölle viidestä videoteoksesta koostuvan näyttelyn kannattelemana. Näyttelyn taiteilijat.

Yliopiston Apteekki Kuopio yliopiston apteekki verkkokauppa G Mies Vauhti kiihtyy maailmalla: ME-tammat vastakkain. – Korona pysäytti raviurheilevankin maailman kevääksi, mutta nyt satelee vauhdikkaita uutisia monelta suunnalta. Amerikassa. Verisure Hinnat Modeemit ja verkko – hinnat ja tiedot helposti – Ver. – Vertaa modeemit ja verkkotuotteet – Hinnat ja tiedot – Vertaa ja säästä YALE

Kaakkois-Suomessa uusien työpaikkojen määrä laski määrällisesti vähiten Kotkan ja Haminan seudulla. Sari Tauru.

Kansainvälinen autoliitto FIA antoi perjantaina virallisen hyväksyntänsä formula 1:n MM-sarjan jatkosuunnitelmille. MM-sarja.

Suomalaisille sopii mainiosti, että väkevät viinat pysyvät jatkossakin poissa ruokakauppojen hyllyiltä. Asia ilmenee.

Hiljattain (12.6.) Benefits-kappaleen julkaissut poppari Robin Packalen, 21, patsasteli Turun Aurajoella veneen kannella.

Suomalaisten lihan ja maidon kulutus väheni hieman viime vuonna ja kauratuotteiden buumi jatkui, selviää Luonnonvarakeskuksen.

Avoimet puutarhat -tapahtumaan on ilmoittautunut yli 400 kohdetta, jotka avaavat porttinsa vierailijoille sunnuntaina 5.

Hetemaj Yliopiston Apteekki Kuopio yliopiston apteekki verkkokauppa G Mies Vauhti kiihtyy maailmalla: ME-tammat vastakkain. – Korona pysäytti raviurheilevankin maailman kevääksi, mutta nyt satelee vauhdikkaita uutisia monelta suunnalta. Amerikassa. Verisure Hinnat Modeemit ja verkko – hinnat ja tiedot helposti – Ver. – Vertaa modeemit ja verkkotuotteet – Hinnat ja tiedot – Vertaa

Matkustajat evakuoitiin tiistaina Finnairin lentokoneesta Helsinki-Vantaan lentoasemalla savunmuodostuksen vuoksi. Koneessa.

15-tyttöjen mitalikolmikko Lotta Metsärinta, Mea Toivonen ja Verna Vuorela valtasi valtakunnan kausitaston kärkipaikat.

Valtakunnansyyttäjä on pyytänyt eduskunnalta lupaa asettaa kansanedustaja Mäenpää (ps.) syytteeseen viimekesäisistä.

Merkittävä osa suomalaisyrittäjistä maksaa tällä hetkellä tavallista pienempiä YEL-maksuja eli yrittäjän eläkemaksuja, STT:n.

Tartuntatapauksia on nyt yhteensä yli 56 000. Ruotsissa on kuluneen vuorokauden aikana raportoitu 12 uutta koronavirukseen.

Koulukotijohtaja, sosiaalineuvos Heikki ”Hessu” Soininen kuoli 1.5.2020 Mikkelin keskussairaalassa 70-vuotiaana. Hän oli.

Ulkomaisten Marjojen Kuumennus Pakastin täynnä marjoja? Jos, nyt on hyvä hetki aloittaa marjasaaliin hyötykäyttö. Pakastemarjoja sulattaessaan kannattaa tosin muistaa, että tässä touhussa nopeus on valttia. Mitä ripeämmin marjat sulattaa, sitä vähemmän C-vitamiinia niistä ehtii tuhoutua ja marjojen rakenne säilyy hyvänä. eiköhän ihan kuumennus mikrossa riitä!niin meillä koulussa tehtiin vadelmille ja ite odotusaikana niin

Mercedes-Benz alkoi kehittää kuusivetoista G-sarjan mallia Itävallan armeijalle vuonna 2007. Autosta tuli kuitenkin niin kallis, ettei niitä koskaan myyty sotilaskäyttöön. Autolle löytyi kuitenkin aiv.

NoHo Partnersin hallitus päätti 2,4 miljoonan erityisen oikeuden antamisesta Suomen Teollisuussijoitus Oy:lle osana aiemmin.

Rso Verisure Hinnat Modeemit ja verkko – hinnat ja tiedot helposti – Ver. – Vertaa modeemit ja verkkotuotteet – Hinnat ja tiedot – Vertaa ja säästä YALE Doorman supersuosittu älylukko puuoviin. Ohjaa lukkoa lisävarusteen avulla vaikka mobiililaitteella tai yhdistä kotisi hälytinjärjestelmään. Verisure Smart Alarm, es la más avanzada tecnología en Sistemas

Helsingin pörssi sahasi pitkin päivää nollan molemmin puolin, kunnes viideltä julkistettu asuntokauppadata Yhdysvalloista.